Antti Pietiäinen

anttiIhmisen elämänkaari sisältää kriittisiä pisteitä, jolloin on muutoksen aika. Minun elämässäni sellainen oli 36-vuotiaana, kun ensimmäinen vaimoni kuoli. Se laittoi elämäni ja arvoni koetukselle. Löysin käteni ja kysyin: Mitä varten minulla nämä ovat? Tämän jälkeen lähdin opiskelemaan kehoterapioita ja 5 vuotta myöhemmin perustin Kaironin. Käsien tarkoitus löytyi: tehdä ja samalla kehittää keho- ja tunneterapioita.

Kaikesta voin olla kiitollinen elämäni, lapsuuteni ja tunneperimäni kriiseille. Niihin olen etsinyt ratkaisua elämässäni. Elämä peilaa traumoja sukupolvien ketjussa ja antaa mahdollisuuden kehittyä, luoda uutta. Tietoa tarvitaan, mutta suuret päätökset ihminen tekee tunteen ja intuition avulla. Kaikki on epävarmaa, on vain uskallettava ottaa vastaan haaste kun se sattuu kohdalle. 

   ”Tunnen, olen siis olemassa!”

 

Elisa Tuominiemi 

elisaTerapeutti  minussa haluaa rohkaista jokaista säilyttämään terveytensä, löytämään itsensä, ja sitä kautta hyvän, omannäköisen elämän. Kouluttaja minussa ammentaa vuoropuhelusta, yhteisöllisyydestä, ryhmädynamiikasta ja oman kokemuksen jakamisesta.

Taiteilija minussa on täysvapaa kulkijatar, joka kokeilee, etsii, kiinnostuu, ihmettelee, uudistuu ja ottaa kantaa. Ilman otsaryppyjä. Uskoni ihmisen sisäisiin voimavaroihin, oivallus- ja ratkaisukykyyn on loppumaton. Oma elämänkouluni jokaisella osa-alueella jatkuu. Matkalla mukana aina, parhaan apteekkari-tuttavani suosittelema lääke - Huumori.

"Ei tingitä elämästä. Eikä siitä, mikä on tärkeää"

 

 

                                                                                                     Anne Grundström

anneEnnen tunteet olivat minulle vain ajatuksia. Kuitenkin maalaatessani tunteeni vähitellen heräsivät eloon, vaikka aluksi pelkäsinkin niitä. Tunteiden dynamiikka -koulutuksen ja TUDY-istuntojen aikoihin aloin vähitellen hyväksymään tunteeni, ne pelottavatkin.

Tunteista puhuminen ja vetämieni tunneryhmien hiljainen hyväksyntä on lisännyt uskallustani ilmaista tunteeni ja samalla olen tullut näkyväksi, minusta on tullut Minä. Mahdollisuuden samaan, joskus pelottavaankin ja jopa tuskaiseen, mutta niin riemastuttavaan, aidon olemisen kokemukseen haluan nyt opettajana antaa muillekin.

”Uskalla suunnistaa suoraan sitä kohti mikä yhtäaikaa kiehtoo ja pelottaa.”