Kaironin visio ja anti yhteiskunnalle
Kaironin visiona on luoda integroitua humaania lääketiedettä. Siinä kokonaisvaltainen täydentävien hoitomuotojen ajattelutapa yhdistyy perinteiseen lääketieteelliseen maailmankuvaan. Näistä muodostuu kokonaisuus, jossa ihmisen hyvinvointi otetaan huomioon tasa-arvoisesti silloin, kun hänen terveyttä hoidetaan ja ylläpidetään. Täydentäviä hoitomuotoja ja perinteistä koululääketiedettä ei tule nähdä vastakkaisina näkökulmina, vaan toisiaan tapauskohtaisesti täydentävinä näkökulmina siten, että hoitoa tarvitseva henkilö voi niistä monipuolisesti hyötyä.
Lääketieteeltä tullaan vaatimaan hyvin nopeita muutoksia tulevaisuudessa. Täydentävien hoitomuotojen jo olemassa olevia menetelmiä kannattaa ehdottomasti muutoksessa hyödyntää. Koska ihminen on paitsi kehollinen, myös tunteva ja ajatteleva, uudenlaiseen tunnekulttuuriin perustuva terveydenhoitojärjestelmä on hyvä keino yhdistää nämä näkemykset. Tämä on Kaironin yhteiskunnallinen visio. Kaironin tehtävä tämän vision saavuttamiseksi on toimia herättäjänä ja pioneerina. Kaironin 25-vuotinen toiminta on osoitus voimakkaan trendin syntymisestä. Se on pioneerina edistänyt monin tavoin sitä antia mitä täydentävät hoitomuodot voivat ihmiskunnalle välittää.
Käytännön askeleet kohti tätä visiota on se, että Kaironin koulutuksissa huomioidaan lääketieteellinen näkökulma ja otetaan huomioon eri näkemyksien hyvät ja huonot puolet. Näin on aktivoitunut vuoropuhelu ja vähitellen myös yhteistyö luontaislääketieteen ja koululääketieteen välillä. Vastakohdista on siirryttävä toinen toisensa ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Ihmiset, asiakkaat, päättäköön itse turvautuuko koululääketieteeseen vai luontaislääketieteeseen, vai kuten on suositeltavaa näihin molempiin, sillä ne täydentävät hienosti toisiaan.