Tunnetaideterapia®

Tunnetaideterapiassa voi spontaanisti ilmaista itseään kirkkaiden värien, hiilen, saven ja tunneliikunnan keinoin. Näin käynnistyy tunneprosessi kohti yhä syvenevää itsetuntemusta. Ryhmä antaa mahdollisuuden turvallisesti ja vapaasti peilata itseään muihin ja huomata olevansa osa uudenlaista yhteisöllisyyttä, johon avoin ja rehellinen tunneilmaisu johtaa.

Elämänkaari on kirjoitettuna ihmisen kehon tunnemuistiin, josta se herkkien sormenpäiden ja käsien avulla piirtyy paperille tai muovautuu saveen. Tunteiden dynamiikka selittää miksi olemme piiloutuneet roolien taakse ja kuinka aito minuus voidaan löytää avoimen tunnepuheen ja kehollisen tunteiden prosessoinnin avulla. Tutustumme myös tunneperimään, edellisten sukupolvien tunnetraumoihin, niiden peilauksiin omassa elämässämme ja miten äidin ja isän sukujen tarinat ovat vaikuttaneet minuun, muovaten minusta sen kuka olen. Samalla syntyy tarve ja mahdollisuus katkaista tuo ketju siltä osin kuin päätän ja haluan. Osaanko sanoa EI ja pitää rajani, tiedänkö kuka olen, miksi elän ja mikä on elämäni tarkoitus?

Koulutus johtaa aluksi tunnetaideterapiaohjaajan arvoon. TTT -asiakkaita voi ottaa vastaan joko yksittäin tai ryhminä. Ryhmissä työt puretaan ja avataan tunnelukkoja TUDY -pienryhmämetodilla. Jos ohjaajakoulutuksesta haluaa jatkaa diplomitunnetaideterapeutiksi, niin suoritetaan myös koululääketieteen perusteet osio. Tällöin koulutus täyttää Luonnonlääketieteen Keskusliiton, LKL, tutkintovaatimukset.

Oppikirjana metodin kehittäjän Antti Pietiäisen Tunne, Antitunne, Perimä, joka avaa salaisuuden verhoa siitä kuka minä oikeasti olen tai haluaisin olla? Kirjan voit ostaa täältä.

Omassa prosessissa halu tietää antaa rohkeuden. Rohkeus ja uteliaisuus poistaa esteet, rehellisyys vie aitoa kohti. Kohtaaminen on vapaaehtoinen, elämään sulautuva tunneteko. Hyvää matkaa! ap

Tunnetaideterapian tarkemman koulutusohjelman näet täältä.