Kairon Instituutti
Et ole kirjautunut (Kirjaudu)
 
 

Koululääketiedelurkki

Koululääketieteen perusteisiin kuuluu kahdeksan teoriajaksoa: anatomia ja fysiologia 1 ja 2, tautioppi 1, 2 ja 3, neurologia, psykologia ja psykiatria. Lisäksi vaaditaan Ensiapu I -kurssi, joita järjestää esimerkiksi Suomen Punainen Risti eri puolilla maata. Jokaiseen kahdeksaan teoriamoduuliin kuuluvat luennot, etätehtävät ja kirjallinen tentti. Koko koululääketieteen opintokokonaisuuden suorittaminen oikeuttaa pyydettäessä myös omaan, vain tätä kokonaisuutta koskevaan tutkintotodistukseen.

Diplomitutkinnoissamme koululääketiede on mukana pakollisena osiona. Jos on riittävä lääketieteellinen pohjakoulutus ennestään, vähintään lähihoitajan tasoinen, vapautuu kokonaan näistä kursseista. Osasuorituksista voi myös vapautua osoittamalla suorittaneensa sitä vastaava koulutus. Jotta vapautuksen voi saada, pitää joko lähettää skannattu todistus sähköpostilla instituuttiin kairon@kairon.fi tai lähettää postitse oikeaksi todistettu kopio opintotodistuksesta instituutin toimistoon, Haltilanniitty 5 A, 02200 Espoo.

Huom! Voit halutessasi tarkastaa itse omasta profiilistasi, tentittyäsi tietyn osion, että suoritukset on merkitty profiiliisi. Tällöin profiiliisi ilmestyy ko kurssin kohdalle kurssimerkinnän lisäksi hyväksytty-merkintä, mikä tarkoittaa, että olet suoritttanut tentin hyväksytysti. Merkinnän tekee yleensä Kaironin mobiilitoimisto, kun opettaja on ensin tarkastanut koesuorituksesi. Merkintä ilmestyy viiveellä, joka riippuu opettajan kiireistä.

Opettajat

Opettajina lääkärit ja kurssikohtaisesti eri asiantuntijoita.

Kirjallisuutta

Anatomia ja fysiologia

  • Nienstedt, Hänninen, Arstila, Björkqvist: Ihmisen fysiologia ja anatomia
  • Nienstedt-Kallio: Luut ja ytimet

Tautioppi

  • Nurminen: Lääkehoito
  • Vauhkonen-Holmström: Sisätaudit

Neurologia

  • Palo, Jokelainen, Kaste, Teräväinen, Valtimo: Neurologia

Psykologia ja psykiatria

  • Punkanen Tiina: Mielenterveystyö ammattina, 2001, Tammi
  • Vuorinen, Tuunala: Psykologian perusteet, 1. Psyyke ja mielen maailma, 2. Kehittyvä ihminen
  • Toim. Isohanni, Larivaara, Winblad: Perusterveydenhuollon psykiatria
  • Huttunen, Iivanainen, Partinen, Taipale: Neuropsykiatria

katso kurssien aikataulut tästä koulutuskalenterista

Koululääketieteen opetusohjelma sisältää lähi- ja etäopetusta yhteensä 16 opintopistettä (op). 1 op = 27 oppituntia (t), 1 t = 45 minuuttia. Lähiopetusta on yhteensä 200 oppituntia. Etäopiskelu sisältää jokaiseen lähiopetusjaksoon kuuluvat etätehtävät ja luentokompendiumit.


Opintoviikot Lähiopetus Etäopiskelu Yhteensä
Anatomia ja fysiologia 1-2 4 op 50 t 60 t 110 t
Tautioppi 1-3 6 op 75 t 90 t 165 t
Neurologia 2 op 25 t 30 t 55 t
Psykologia 2 op 25 t 30 t 55 t
Psykiatria 2 op 25 t 30 t 55 t
Yhteensä 16 op 200 t 240 t
Lisäksi vaaditaan Ensiapu I -kurssi, 16 tuntia, 0,5 op.

Anatomia ja fysiologia 1 ja 2 (2+2=4 op)

50 t lähiopetusta (sis. 2 koetta)

Kurssit muodostavat kokonaisuuden, jonka aikana käydään läpi ihmisen normaali fysiologia ja anatomia.

Tarkoituksena on, että opiskelijat kurssit käytyään tuntevat elävän solun toiminnot ja ihmiselimistön makroanatomian sekä eri elinten toiminnot pääpiirteittäin.

Anatomia ja fysiologia 1 (2 op)

  • terminologiaa
  • soluopin perusteet
  • kudokset
  • iho
  • veri
  • verenkierto
  • elimistön puolustusmenetelmät
  • elimistön nesteistä
  • hengityselimistö
  • ruoansulatus

Anatomia ja fysiologia 2 (2 op)

  • terminologiaa
  • sisäeritysjärjestelmä
  • lämmönsäätely
  • lisääntyminen
  • munuaiset ja virtsatiet
  • tuki- ja liikuntaelimistö
  • aistinelimet

Tautioppi 1, 2, ja 3 (2+2+2=6 op)

75 t lähiopetusta (sis. 3 koetta)

Tautioppi on kolmen kurssin kokonaisuus. Tarkoituksena on, että opiskelijat kurssit käytyään tuntevat erilaiset sairauksien aiheuttajat ja elimistön reaktiot vaurioon, perusteet ravitsemusopista, eräät yleisimmät ympäristömyrkyt ja ymmärtävät eräiden tavallisimpien sairauksien syntymekanismin.

Tautioppi 1 (2 op)

  • terminologiaa
  • kuolema
  • sairaus prosessina ja erilaiset patologiset tapahtumat mm. sairauksien syistä, solureaktioista/soluvaurioista/solukuolemasta, infektio/inflammaatio, kuume, allergioista
  • ihotaudeista
  • kasvaimet
  • hemodynaamiset häiriöt
  • ravitsemuksesta ja sen häiriöistä
  • mikrobiologiaa ja infektiotauteja
  • ym.

Tautioppi 2 (2 op)

  • sydän- ja verisuonisairaudet
  • hengityselinten sairaudet
  • ruoansulatuselimistön sairaudet
  • munuaisten ja virtsateiden sairaudet
  • eräitä aineenvaihduntasairauksia
  • ym.

Tautioppi 3 (2 op)

  • silmäsairaudet
  • korvasairaudet
  • eräitä naisten ja miesten tauteja
  • tuki- ja liikuntaelinten sairaudet
  • lääkeaineoppia
  • ym.

Neurologia (2 op)

25 t lähiopetusta (sis. kokeen)

  • johdanto neurologiaan
  • neurologista anatomiaa ja fysiologiaa: hermoston kehitys, rakenne ja toiminta, neuroendokrinologiaa
  • neurologisia oireita ja häiriöitä ja niiden hoitoperiaatteita
  • neurologisia sairauksia ja niiden hoitoperiaatteita

Psykologia (2 op)

25 t lähiopetusta (sis. kokeen)

  • kehityspsykologiaa: johdanto, vastasyntyneen valmiudet, eri osa-alueiden kehitys, minän synty - psykologinen syntymä
  • psykologian suuntauksia
  • persoonallisuus, eri persoonallisuusteorioista
  • miten ihminen hallitsee toimintaansa, psyykkinen itsesäätely
  • psykoterapiat psyykkisen itsesäätelyn näkökulmasta
  • oppiminen

Psykiatria (2 op)

25 t lähiopetusta (sis. kokeen)

  • skitsofrenia ja muut psykoottiset häiriöt
  • vakavat mielialahäiriöt
  • persoonallisuushäiriöt
  • rajatilat
  • alkoholiriippuvuus
  • lääkeaineriippuvuus
  • neuroottiset häiriöt
  • hoitosuhteen psykologiaa

Koululääketieteen muut suoritusmahdollisuudet

Suoritusmahdollisuuksia muissa oppilaitoksissa

Monissa terveydenhoito-oppilaitoksissa on mahdollista suorittaa koululääketieteen peruskursseja aikuisopiskeluna. Jos et voi osallistua Kaironin kursseille, kysy opiskelumahdollisuutta paikkakuntasi terveydenhoito-oppilaitoksesta. Kaikista muualla suoritetuista kursseista on Instituuttiin toimitettava oikeaksi todistettu kopio todistuksesta mieluiten sähköpostin (kairon@kairon.fi) skannattuna pdf-liitteenä tai postitse (Haltilanniitty 5 A, 02200 Espoo), jossa näkyvät opetuksen sisältö, oppituntimäärä joka vastaa Kaironin edellyttämää määrää opintopisteitä, vaadittu tenttikirjallisuus, suoritettu tentti ja kurssin opettaja. Edellytämme, että suoritukset on tentitty ja oppialue on pätevän opettajan opettama.

Muokattu: Friday, 18 June 2010, 09:27


Et ole kirjautunut (Kirjaudu)