Kairon Instituutti
Et ole kirjautunut (Kirjaudu)
 
 

Taideterapiakoulutus

taideterapia

Taide on ollut kulttuurissamme aina arvostettua, mutta sen mahdollisuudet terapiana huomattiin vasta viime vuosisadalla. Tohtori Margarethe Hauschka alkoi tutkia taiteen vaikutusta potilaisiinsa 1900-luvun alkupuolella Arlesheimin klinikalla Sveitsissä. Yli 40 vuoden aikana hän vähitellen kehitti tämän taideterapiamuodon ja julkaisi aiheesta kirjan vuonna 1971. Taideterapian tarkoitus on taiteellisen toiminnan avulla päästä fyysiseen ja henkiseen tasapainoon. Taideterapiassa sairautta ei nähdä kriisinä vaan muutoksentarpeena. Tosin sairaalta puuttuu usein muutokseen tarvittava voima, ja juuri tätä voimaa voidaan taideterapialla vahvistaa, koska taideterapia aktivoi ihmisen omat parantavat voimat.

Terapiatyöskentelyssä käytetään ensisijaisesti muotopiirustusta, vesivärimaalausta ja savea. Kyseessä on ohjattu terapia, joka ei vaadi taiteellisuutta eikä mitään erityisiä piirtämistaitoja. Kyse on nimenomaan terapiasta, eikä taide sinänsä ole päämäärä. Maalaaminen tai savityöskentely auttaa siirtämään ihmisen tunnetilan paperille tai saveen. Kuva jonka ihminen tuottaa peilaa häntä itseään ja toisaalta tämä työskentely hoitaa häntä. Taideterapia toimii siltana ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman välillä.

Taideterapiakoulutuksen tarkoituksena on opettaa taideterapiaa, mutta samalla käydään läpi jokaisen oppilaan oma taideterapeuttinen tunneprosessi kohti eheytymistä ihmisenä ja samalla kasvuna taideterapeutiksi. Sillä vain oman prosessoinnin kautta oppii auttamaan muita.

Ammattiin johtava koulutus vaatii opiskelijalta suurta kärsivällisyyttä varsinkin koulutuksen alussa. Se mitä taideterapia oikeastaan on avautuu kurssilaisille asteittain, yleensä vasta kurssista no 7 lähtien. Tällöin myös oma prosessi on edennyt ymmärtämisen kannalta riittävän pitkälle.

Luontaislääketieteen Instituutti Kaironissa aloitettiin vuonna 1991 taideterapiakoulutus, joka perustuu tohtori Hauschkan kehittämään taidetapiamuotoon. Olennaista opiskelussa on oma prosessi ja käytännön asiakasharjoittelu.

Opettaja

  • Pirjo Vieraankivi, diplomitaideterapeutti, moderni ja psykologinen vyöhyketerapeutti, diplomi logoterapiassa

Kirjallisuutta

  • Tony Dunderfelt: Elämänkaaripsykologia
  • Kaisu Virkkunen: Temperamentit
  • Marja Dahlström: Muodosta minuuteen[kuva: 19.0kB] Taideterapian tunnilla

 

Taideterapian koulutusohjelma

Katso kurssiajat koulutuskalenterista

Taideterapian koulutus: Kyse on monimuotokoulutuksesta joustavasti työn ohessa. Lyhimmillään diplomitaideterapeutiksi voi valmistua kahdessa ja puolessa - kolmessa vuodessa.

Taideterapian opetusohjelma sisältää lähi- ja etäopetusta yhteensä 66 opintopistettä (op). 1 op = 27 oppituntia (t), 1 t = 45 minuuttia. Jokaisen lähiopetusjakson pituus on 1 op (27 lähiopetustuntia, yht. 270 t ja 61 etäopetustuntia, yht 610 t).

 

Opintoviikot

Lähiopetus

Etäopiskelu

Yhtensä

Taideterapia

33 op

270 t

610 t

880 t

Asiakasharjoittelu

 4 op

 

114 t

114 t

Kirjallinen lopputyö

 4 op

 

110 t

110 t

Koululääketieteen perusteet

16 op

200 t

240 t

 440 t

Luontaislääketiede: ravintoterapia

3 op

25 t

56 t

 81 t

Yhteensä

60 op

495 t

1130 t

1625 t

Lisäksi vaaditaan Ensiapu I -kurssi, 16 tuntia, 0,5 op.

 

Jos on riittävä lääketieteellinen pohjakoulutus (vähintään lähihoitajan tasoinen), vapautuu kokonaan koululääketieteen kursseista. Jotta vapautuksen voi saada, pitää Instituuttiin lähettää joko skannattu, kairon@kairon.fi, tai oikeaksi todistettu kopio opintotodistuksesta osoitteella Haltilanniitty 5 A, 02200 Espoo.


Kurssijaksojen pääteemat

Kurssijaksoja on 10 ja koulutukseen kuuluu myös jaksojen välillä itsenäisesti tehtävä oma prosessointi harjoituksineen ja asiakasharjoitukset  sekä lopputyö.

  • Taideterapia 1 

Taideterapia 1 antaa taideterapeutiksi opiskelemisen perustiedot ja -taidot. Kurssilla opitaan taideterapian perusmenetelmät muotopiirustus, märkämaalaus ja savityöskentely. Olennaisessa asemassa on itse tehdyt käytännön harjoitukset, joilla käunnistyy jokaisen opiskelijan oma prosessointi. Harjoitustöitä tulkitaan yhdessä ja opitaan katsiomaan erilaisia hoitotapausesimerkkejä.

Maalauksissa harjoitellaan värien sulauttamista mikä peilaa ihmisen suhdetta toiseen ihmiseen ja yhteisöön. Savesta opitaan peilaamaan omaa itseä ja suhdetta toisiin. 

Annetaan ennen 2-jaksoa tehtävät harjoitustyöt, oma prosessi 5t.

 

  • Taideterapia 2

Elämänkaarikurssi ja ihmisen kehitysjaksot. Kurssilla maalataan oma eläämä, sen tapahtumia ja niihin liittyviä tunteita varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Jokainen kertoo vuorollaan omien maalaustensa hänessä herättämiä tunteita ja ajatuksia. Näin opitaan vähitellen tulkitsemaan asiakkaiden maalauksia oman tunneprosessin avulla.

Tehdään myös muotopiirustusta ja savitöitä.

Annetaan ennen 3-jaksoa tehtävät harjoitustyöt, oma prosessi 10t.

 

  • Taideterapia 3

Tempperamentit. Niiden taideterapeuttinen merkitys: melankolikko, flegmaatikko, sangviinikko ja koleerikko.

Tutustutaan eri temperamentteihin käytännön harjoituksin; muotopiirustuksin, maalaten ja savella. Harjoitellaan tunnistamaan elementtejä: maa, vesi, ilma, tuli.

Annetaan ennen 4-jaksoa tehtävät harjoitustyöt, oma prosessi 10t.

 

  • Taideterapia 4

Tautien taideterapeuttinen pääjako. Tulehdukset ja jäykistävät taudit ja niiden merkitys taideterapian kannalta.

Tautien pääjaon tunnistamiseen liittyviä käytännön harjoituksia, niiden tulkintaa ja tapausesimerkkejä. Harjoituksia muotopiirustuksien ja maalausten avulla sekä liikkeen ilmaisemiseksi savella.

     Annetaan ennen 5-jaksoa tehtävät harjoitustyöt, oma prosessi 10t.

 

  • Taideterapia 5

Rytmit ja värioppi. Rytmin ja värien merkitys taideterapiassa. Tehdään käytännön rytmiharjoituksia liikkeen avulla. Sama muotopiirustuksin, maalaten ja savella. Opitaan värien merkitys ja harjoitellaan niiden tulkintaa. Asiakastapausesimerkkejä.

Annetaan ennen 6-jaksoa tehtävät harjoitustyöt, oma prosessi 15t.


  • Taideterapia 6

Lapset ja vanhukset. Tutustutaan erityispiirteisiin, jotka on huomioitava työskennellessä lasten ja vanhusten kanssa. Kurssiin kuuluu  myös asiakasharjoittelun ohjaaminen. Harjoitellaan parin kanssa terapian tekemistä, ja käydään jokainen tapaus yhdessä läpi. Nyt harjoitellaan myös rajojen laittamista maalaten.

Ennen 7-jaksoa vähintään kolmelle eri asiakkaalle 3 dokumentoitua asiakastapaamista, á 2t/asiakas, yht. 9 tapaamista á 2t=18t

 

  • Taideterapia 7

Kurssin alussa on kirjallinen tentti kaikesta tähän asti opitusta.

Tärkeimmät sisäelimet ja niiden suhde sairauksiin ja temperamentteihin: sydän, maksa, munuaiset, keuhkot. Harjoitellaan elementtejä saven avulla, muotopiirtämisen kertaamista. Kurssiin kuuluu myös asiakasharjoittelu parin kanssa.

Ennen 8-jaksoa 3 dokumentoitua asiakastapaamista 3 eri asiakaalle, á 2t/asiakas, yht. 9 tapaamista á 2t=18t

 

  • Taideterapia 8

Perehdytään mielen sairauksiin ja häiriöihin taideterapian kannalta.

Kurssilla tehdään mm. suurehko savityö: ihmisen pää. Tehdään symbolisesti ihmisen ominaisuudet maalaten ja savella. Kurssiin kuuluu asiakasharjoittelu parin kanssa.

Ennen 9-jaksoa 5 dokumentoitua asiakastapaamista 3 eri asiakkaalle, á 2t/asiakastapaaminen, yht. 15 tapaamista á 2t=30t

 

  • Taideterapia 9

Muoto-oppi. Geometriset muodot, kuultomaalaus, hiilipiirtäminen.

Harjoitellaan muodon vahvistamista vähitellen, väriä lisäämällä kerroksittain. Kurssiin kuuluu asiakasharjoittelu parin kanssa.

Ennen 10-jaksoa 5 dokumentoitua asiakastapaamista 5 eri asiakkaalle, á 2t/asiakastapaaminen, yht. 25 tapaamista á 2t=50t.

Kirjallinen lopputyö on lähetettävä opettajalle tarkastettavaksi noin kuukausi ennen diplomikurssia. Työn tekemisen ohjeet löytyvät kurssin oheismateriaaleista. Lopputyön pituuden on oltava vähintään 8 normaalia A4-sivua!


  • Taideterapia 10
  • Diplomikurssi
  • Diplomikokeet: teoria ja käytäntö
  • Kirjalliset lopputyöt: lopputöiden esittäminen ja siihen liittyvien asiakastöiden läpikäynti
  • Diplomienjako

Koko koulutuksen suorittaminen hyväksytysti oikeuttaa diplomitaideterapeutin arvoon, jonka merkiksi jaetaan Luontaislääketieteen Instituutti Kaironin taideterapian diplomi.




Muokattu: Sunday, 20 June 2010, 00:27


Et ole kirjautunut (Kirjaudu)